top of page

ISLAMIN VIISI PERUSPILARIA

ISLAM ISLAMIN TAUSTA PÄÄSUUNTAUKSET KORAANI JUMALAKÄSITYS PROFEETTA MUHAMMAD IHMISEN PÄÄMÄÄRÄ            VIDEOT

 
 
USKONTUNNUSTUS (Shahada)

 

"Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala (Allah) ja Muhammad on Hänen lähettiläänsä"

Ensimmäinen lause määrittelee islamin monoteistiseksi uskonnoksi. Muslimit eivät hyväksy kristinuskon kolminaisuusoppia. Toisessa kohdassa määritellään Muhammadin suhde Jumalaan: Muhammad on saanut Jumalalta tehtävän olla hänen lähettiläänsä. Näin myös Muhammadin sanoman takana on korkein mahdollinen auktoriteetti.

Kun joku haluaa kääntyä muslimiksi, on hänen lausuttava kahden todistajan läsnä ollessa  uskontunnustus mielellään arabiaksi "La illaha illa llah wa-Muhammadun rasulu llah" Toimitus tapahtuu yleensä moskeijassa. Kun perheeseen syntyy lapsi, isä kuiskaa uskontunnustuksen lapsen korvaan.          Samoin tehdään ihmisen kuollessa.

RUKOUS (Salat)

Muslimi rukoilee viisi kertaa päivässä. Rukouskutsun huutaa muezzin moskeijan vieressä olevasta minareetista. Nykyään muezzin ei enää kiipeä minareettiin vaan kutsu tulee nauhoitukselta. Rukous voi tapahtua myös kodeissa , työpaikoilla tai ulkona. Jos muslimi on estynyt rukoilemasta määräaikoina, hän voi siirtää rukoustaan myöhempään ajankohtaan. Moskeijassa miehet ja naiset rukoilevat erillään. Miehet ovat moskeijan etuosassa ja naiset takaosassa tai parvekkeella. Rukousta johtaa imaami. Perjantain puolenpäivän rukoushetki moskeijoissa on viikon tärkein rukoushetki.

ALMUVERO (Zakat)

Almuveron maksamiseen köyhien ei tarvitse osallistua, he ovat taloudellisen tuen saajia yhteisöltä. Vero voidaan käyttää myös koko yhteisön hyväksi, jos sillä on esimerkiksi yhteisiä hankkeita esim. uuden moskeijan rakentaminen. Vero maksetaan kerran vuodessa siitä omaisuudesta, minkä kukin henkilö on vuoden aikana koonnut eikä ole koskenut siihen. Eri omaisuusmuodoista maksetaan eri suuruinen vero, yleensä 2,5 %.

Muslimi voi almuveron lisäksi maksaa ja tukea muutakin hyväntekeväisyyttä ja tällaista toimintaa pidetään erittäin ansiokkaana, mutta se ei vapauta almuverosta.

Yleensä muslimien suhde varallisuuteen on arvostava, jos se on rehellisin keinoin ansaittu. Varallisuutta ei pidetä piilossa vaan siitä voi iloita avoimesti.

Almuveron maksaminen on aina kasvattanut muslimeja yhteisöllisyyteen, jossa heikoista huolehditaan.

PAASTO (saum)

Ramadan on paastokuukausi. Tämän kuukauden aikana Muhammadille välitettiin Koraani. Koska muslimeilla on käytössä kuuvuosi, siirtyy 33 vuoden ajanjakson aikana ramadan kaikkien vuodenaikojen läpi. Koraanissa on annettu suurassa 2:179-183 ohjeita paastosta.

Tämän kuukauden aikana  ei saa syödä eikä juoda, harjoittaa seksiä eikä polttaa tupakkaa auringonnousun ja laskun välisenä aikana. Kaikki tämä on sallittua vasta, kun ei enää voi erottaa mustaa ja valkoista lankaa toisistaan.

Paasto ei koske lapsia, vanhuksia, sairaita, raskaana olevia eikä matkalaisia

Paaston aikana muslimilta odotetaan hengellisiin asioihin suuntautumista: rukoilua, Koraanin lukemista, hyväntekeväisyyttä ja ystävällisyyttä lähimmäisiään kohtaan.

Paasto loppuu ramadan-kuukautta seuraavaan šawwal-kuuhun. Sen ensimmäisinä kolmena päivänä juhlitaan paaston lopettamisjuhlaa ,id al-fitr. Tällöin pukeudutaan uusiin vaatteisiin, lapsille annetaan lahjoja ja syödään perheen ja ystävien kanssa hyvin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

PYHIINVAELLUS (Hajj)

Jokaisen muslimin velvollisuus on kerran elämässään tehdä pyhiinvaellusmatka islamin pyhille paikoille: Mekkaan ja usein myös Medinaan. Jos hänellä ei ole siihen varallisuutta tai perhe joutuisi siitä kärsimään taloudellisesti, sitä ei vaadita.

Pyhiinvaelluksen voi antaa jonkun toisen suorittaa puolestaan.Myös kuolleen henkilön puolesta voi tehdä pyhiinvaelluksen.

Pyhiinvaellukselle pukeudutaan pyhiinvaelluspukuun (ihram). Se on valkoinen kahdesta kappaleesta muodostuva saumaton vaate. Toinen peittää hartiat toinen lantion. Päässä ei ole lupa pitää mitään. Jalassa saa olla sandaalit. Yhtenäinen asu ei erottele rikkaita eikä köyhiä. Pyhiinvaelluksella kaikki ovat samanarvoisia.

Pyhiinvaellus on aina suoritettava määrättynä kuukautena ja tarkoin säännöin. Keskeisin kohde on Mekassa oleva Kaaban temppeli. Ensin Kaaban temppeli kierretään seitsemän kertaa vastapäivään ja yritetään päästä suutelemaan mustaa kiveä. Tämän jälkeen juodaan Zamzam-kaivon vettä, jota monet haluavat ottaa myös mukaan muistoksi pyhiinvaellukselta, sillä sen uskotaan tekevän ihmeitä.

 Sitten seuraa juoksu  kahden kukkulan Safan ja Merwan välillä. Pyhiinvaeltajat yöpyvät teltoissa Minan kylässä. Sieltä he suuntaavat Arafatille, Armonvuorelle, missä he ovat auringonlaskuun asti. Täältä he lähtevät Muzdalifaan, missä he taas yöpyvät Täällä he keräävät 70 tai 49  pientä kiveä, joilla he kivittävät Minassa paholaista edustavia kiviä.  Juuri täällä ihmisten tunteet purkautuvat ja tästä johtuen he aiheuttavat kaaosta ympärilleen, jolloin monet menettävät henkensä tallautuessaan toisten jalkoihin.

Tänne pyhiinvaellus päättyy. Myöhemmin siellä teurastetaan uhrieläimiä, joiden liha jaetaan köyhille. Sama toimitus tehdään samana päivänä ympäri muslimimaailmaa.

Henkilöä, joka on onnistuneesti tehnyt pyhiinvaellusmatkan Mekkaan kutsutaan hadjiksi. Hän voi maalata talonsa seinään Kaaban temppelin.

Pyhiinvaeltajan asu

Kaaban temppeli Mekassa

Seinämaalaus kertoo onnistuneesta pyhiinvaelluksesta

bottom of page