top of page

Hindun elämänkaareen liittyviä riittejä on paljon, ensimmäiset riitit suoritetaan jo ennen lapsen syntymää. Hindulaisuudessa ajatellaan, että jokaisen velvollisuus on hankkia lapsia. Tästä syystä riittejä toimitetaan jo ennen lapsen syntymää.

 

Ensimmäinen riitti on lapsen siittäminen.

Sitä seuraa kolmannella raskauskuulla riitti, missä toivotaan sikiön olevan poika. 

Kun nainen on ensimmäistä kertaa raskaana, mies jakaa naisen hiukset, jotta raskausaika menisi hyvin

Lapsen syntymäriitti, missä toivotaan lapsen olevan viisas ja pitkäikäinen.

Nimenantoriitti, mikä suoritetaan kymmenen tai kahdentoista päivän kuluttua syntymästä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

               

                                                    Kuva Pixabay   Rajesh Balouria

 

kun lapsi saa ensimmäisen hampaansa.

Brahmaanikastin jäsenille pidetään kolmen vuoden ikäsenä ensimmäisen tukanleikkuun riitti,

 missä hänet virallisesti otetaan tämän kastin jäseneksi.

Opettajan luokse vieminen,

jolloin alkaa Vedojen opettelu ja hänestä tulee oman säätynsä täysivaltainen jäsen ja hänelle annetaan pyhä nyöri.

Kotiinpaluun seremonia,johon kuuluu kylpeminen ja poika saa aikuisen miehen vaatteet ja luvan mennä naimisiin.

                                                    

 

 

 

 

                        

                                                 

 

 

 

                                                      Kuva Pixabay   Rajesh Balouri

 

 

Tässä riitissä isä luovuttaa tyttärensä,  sulhanen tarttuu hänen käteensä ja he kiertävät yhdessä pyhän tulen ja uhraavat, morsian astuu jauhinkivelle ja he ottavat yhdessä seitsemän askelta.

 

Avioliitot ovat Intiassa edelleenkin usein vanhempien suunnittelemia lapsilleen, myös kastit näyttelevät suurta osaa puolison valinnassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

vietetään vainajan siirtämiseksi toisten vainajien joukkoon. Monen toiveena on saada kuolinrovio pyhän Ganges-joen reunalla ja tuhkansa siihen. Vainajaa muistellaan vielä kuoleman muistopäivinä ja tähän seremoniaan kutsutaan aina brahmaani.

 

Kuva Pixabay Rajesh Balouria

Avioliitto.
Hautajaiset
bottom of page