ORTODOKSINEN KIRKKO KATOLINEN KIRKKO KIRKON ERO 1054 PROTESTANTTISET KIRKOT LUTERILAINEN LIRKKO REFORMOIDUT KIRKOT ANGLIKAANINEN KIRKKO MUITA PROTESTANTTISIA YHTEISÖJÄ SUOMEN KIRKON HISTORIAA
SUOMALAISTEN LIITTÄMINEN RUOTSIN JA KATOLISEN KIRKON PIIRIIN 1150-1200
Miksi naapurit kiinnostuivat meistä ?
Aluksi oli kysymys vain idän (Novgorodin kauppatasavalta) ja lännen (Ruotsin) vanhojen kauppasuhteiden varmistamisesta. Kumpikin osapuoli halusi turvata kauppapaikat ja varman raaka- aineiden saannin, sillä saksalaiset alkoivat saada Lyypekin perustamisen jälkeen otetta Venäjän, Baltian ja Skandinavian kaupasta.
Kauppiaiden mukana oli kulkeutunut ensin idän suunnalta vaikutteita kristinuskosta. Tähän viittaavat monet kirstillisen sanaston kieleemme jääneet venäläisperäiset sanat: pappi, risti, raamattu, kummi. Venäläiset olivat omaksuneet kristinuskon 900-luvun lopulla ortodoksisen kirkon muodossa. Ruotsin käännyttäminen kristinuskoon tapahtui 800-luvulta lähtien lännen kirkon (katolisen kirkon) toimesta.
Suomalaisille kristinuskon omaksuminen alkuvaiheessa tapahtui ilman pakkoa. Hautalöydöistä voidaan päätellä, että katolisen kirkon asema voimistui vähitellen: vainajajia ei enää poltettu vaan heidät asetettin hautaan länsi-itä suuntaisesti, kasvot kohti itää, josta aurinkoa ja ylösnousenusta odotettiint. Hautaan saatettiin panna vainajan kaulaan risti. Kristinuskon saapumisen puolesta puhuvat myös esinelöydöt, joissa oli kristillisiä symboleja ja latinan kielistä tekstiä. Esim. 900-luvulle ajoitettu miekka, jossa on teksti: In nomine Domini , Herran nimessä.
On arvioitu, että kristinusko olisi vakiintunut jo ennen oletettua ensimmäistä ristiretkeä Lounais-Suomessa ja Hämeessä 1150 mennessä, mutta Karjalassa vasta noin1300. Jo vuodelta 1142 on tieto, joka viittaa siihen, että Ruotsin kuningas yhdessä piispan kanssa olisi tehnyt retken Nevan-Laatokan suunnalle. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun Ruotsi ja Novgorod olivat valtioina vastakkain. Tämä on saattanut olla ristiretki, koska piispa oli mukana ja noihin aikoihin ajoittuu myös paavi Eugenius III:n kehotus ristiretkien suorittamiseen.Iberian niemimaalle, joka oli muslimien vallassa ja pohjoisen Itämeren piiriin suunnattuja ristiretkiä alettiin rinnastaa varsinaisiin Pyhälle maalle tehtyihin ristiretkiin. Sekä arkeologisten että historiallisten lähteiden antamat tiedot suomalaisten käännyttämisestä kristinuskoon ovat toisiaan tukevia.
Kun lännen kirkko omaksui ristiretki-ideologian, johti tämä kirkkokuntien väliseen vihamielisyyteen, jolloin suomalaisten asuttama alue jäi kirkkokuntien valtataistelukentäksi.
Ensimmäinen ristiretki 1157
Tiedot ensimmäisestä ristiretkestä Suomeen muodostuvat pitkälti noin 100 vuotta varsinaisten tapahtumien jälkeen syntyneistä Pyhän Eerikin pyhimyselämäkerrasta ja piispa Henrikin legendasta ja vasta uudella ajalla muistiin merkitystä Piispa Henrikin surmavirrestä. Tutkijoiden on ollut vaikeaa hahmottaa, mikä näissä kertomuksissa on hurskasta pyhimystarua ja mikä totta. Nykyään useimmat tutkijat pitävät totena, että niin sanottu ensimmäinen ristiretki suoritettiin noin 1157 ja sillä olivat todellakin mukana englantilaissyntyinen piispa Henrik ja Ruotsin kuningas Eerik.
Ristiretken luonne ei ollut sotainen,mutta pieni sotajoukko mukana takasi Eerikille ilmeisesti mahdollisuuden solmia jonkinlainen liittosuhde suomalaisten kanssa.Eerikin tarkoituksena oli ollut alistaa kaikki Ruotsin heimot omaan valtaansa. Piispan tehtävä oli järjestää kirkollinen hallinto eikä pakkokastaa.(kuten muistoarkun kuvitus antaa ymmärtää)
Piispa Henrik
Henrik oli Suomen ensimmäinen piispa. Kuningas Eerikin hallitusaikana Henrik toimi todennäköisesti Itämeren alueen lähetyspiispana. Hän asui Upsalassa ja oli Upsalan neljäs piispa. Hän pyrki tarmokkaasti vakiinnuttamaan kristinuskoa hänelle uskotulla alueella, mutta aika jäi lyhyeksi.
Paikka, minne kuningas Eerik ja piispa Henrik Suomessa rantautuivat, ei ole tarkasti tiedossa. Ehkä Kalannin tai nykyisen Uudenkaupungin seudulle, on yksi arvio.
Piispa Henrikin surmavirren mukaan tapahtumien kulku oli seuraava:
Keskiaikaisten lähteiden mukaan piispa sai surmansa jo noin vuoden kuluttua maahan saapumisesta 20.1.Tuona päivänä ajoi yksinäinen reki Köyliönjärven jäällä kylmässä talvi-ilmassa. Reessä oli piispa Henrik ja hänen ajurinsa. Piispa valitteli pitkän matkan rasituksia ja nälkäänsä. Kauniiden maisemien keskellä osui heidän eteensä nykyisen Kirkkosaaren niemellä sijaitseva Lalloila, talonpoika Lallin koti. He päättivät syödä ja levätä siellä. Piispa kolkutti ovelle ja Lallin vaimo Kerttu avasi oven. He pyysivät tältä ruokaa ja juomaa. Lalli oli metsällä ansoja tarkistamassa. Illan hämärtäessä alkoi Lalli hiihtää kotia kohti. Nuuka emäntä Kerttu tarjosi piispan seurueelle talon huonointa ruokaa ja tästä tulistuneena käski piispa ajuriaan ottamaan paistin uuninpäältä, olutta kellarista ja heiniä ladosta hevoselle. Nämä piispa käski maksaa Kertulle kultarahoilla. Piispalle katkerana Kerttu piilotti rahat ja Lallin tullessa kotiin Kerttu valehteli piispan vieneen ruokaa ja heinää ja maksaneen kivillä Ja tuhkalla. Lalli lähti kirveineen hurjaan takaa-ajoon ja saavutti piispa Henrikin nykyisen Kirkkokarin luona tämän reen kaatuessa.
Vihan sokaisema Lalli ei kuunnellut kirkon miehen puheita vaan antoi kirveen puhua omaa kieltään ja pian pyhän miehen veri valui Köyliönjärven jäälle.
Surmatyöstä ja sen jälkeisistä tapahtumista kerrotaan monia legendoja. Erään tarinan mukaan surmatyön jälkeen Lalli pisti päähänsä piispan hiipan ja kun hän otti sen pois ,hänen hiuksensa ja päänahkansa irtosivat hatun mukana.
Seuraavan kevään tullessa piispan irti leikattu sormi löytyi toisen legendan mukaan sormuksineen jäälautalta raakkuvan korpin kera ja sen parantavan vaikutuksen ansiosta eräs Köyliöläinen mies sai näkönsä takaisin sitä kosketettuaan. Kerrotaan myös, että surmatyön jälkeen Lalli eli pitkään pakoillen ja piileskellen ja pitkän pakomatkan jälkeen sai surmansa hukkumalla Harjavallan Hiirijärveen ,valtaisan hiirilauman takaa-ajamana.
Kertomuksessa on mielenkiintoista huomata, että piispa Henrikin vastustajat: Kerttu ja Lalli ovat kristillisperäisiä nimiä. Kiista Lallin talossa saattoikin syntyä kestitysverosta (ruokaruotsi), jonka uusi usko oli tuonut mukanaan: Pappiloita piti rakentaa, pappeja palkata.
Surmapaikalle , pienelle saarelle, rakennettiin 1300-luvulla muistokappeli, jonka mukaan saarta yhä nimitetään Kirkkokariksi. Kappeli on aikojen kuluessa raunioitunut, ja siitä on nykyään jäljellä ainoastaan joitakin kiviä ja lähes kokonaan maatuneita hirsiä. Tästä Köyliönjärven Kirkkokarista tuli keskiajalla suosittu toivioretkien kohde, ja nykyäänkin Suomen katolilaiset tekevät sinne pyhiinvaelluksen kesäkuun puolivälin paikkeille osuvana sunnuntaina kunnioittaakseen piispa Henrikin muistoa.
On arveltu, että Henrikin kanonisaatio eli pyhimykseksi julistaminen on tapahtunut jonkun alueen piispan tai arkkipiispan päätöksellä.Joka tapauksessa paavin lähettämissä asiakirjoissa jo 1290-luvulla puhutellaan piispa Henrik-vainajaa pyhäksi. Vuonna 1300 kesäkuun 17. päivänä, jolloin Turun tuomiokirkko vihittiin käyttöön, kulkivat Henrikin ja tuomiokirkon tiet siis yhteen.
Vihkimistä seuranneena päivänä, 18. päivänä kesäkuuta, vietettiin Pyhän Henrikin translaatiopäivää. Nousiaisista, josta oli tullut ensimmäinen lähetyshiippakunnan keskus, säilytetyt pyhäinjäännökset, piispa Henrikin luut tai ainakin osa niistä, kuljetettiin juhlallisesti Nousiaisten hautakirkosta Turun tuomiokirkkoon ja sijoitettiin silloiseen pääalttariin. Näin tästä päivästä, 18. päivästä kesäkuuta tuli myös Henrikin muistopäivä.
"YLEN RASKAS - GRAVIS ADMODUM"
Näillä sanoilla alkaa ensimmäinen Suomea koskeva historiallinen asiakirja. Asiakirja on paavi Aleksanteri III:n Upsalan piispalle lähettämä bulla vuodelta 1171. Suomalaisista (tarkoittaa tässä Varsinais-Suomea) oli valitettu paaville, että nämä lupasivat aina vihollisten uhatessa olla kunnon kristittyjä, mutta vaaran väistyttyä kielsivät uskonsa ja vainosivat kirkonmiehiä. Vainoajien on arveltu olleen karjalaisia ja venäläisiä. Paavi vaati kunnon takeita suomalaisten uskosta ennen kuin ruotsalaisten tuli antaa apuaan.
SUOMI LIITETÄÄN VIRALLISESTI UPSALAN ARKKIHIIPPAKUNTAAN 1216
Paavi Innocentius III:n kirje vuodelta 1216 antoi Ruotsin kuninkaalle virallisesti omistusoikeuden Suomen alueeseen, "jonkan hänen edeltäjänsä olivat pakanoilta vallanneet". Samalla paavi suostui asettamaan yksi tai kaksi Upsalan arkkipiispan alaista piispaa Suomeen. Englantilaissyntyinen piispa Tuomas nimitettiin muutaman vuoden kuluttua.
Piispa Tuomas jäi historiaan kovaotteisena miehenä, joka kannatti ristiretkiaatetta. Tätä hän sovelsi Hämeen vakiinnuttamiseksi katolisen kirkon piiriin. Hämäläisiä halusi puolelleen myös idän kirkko ja Novgorodin ruhtinas. Tästä syystä paavi kehotti ruotsalaisia ristiretkeen Novgorodia ja hämäläisiä vastaan. Hämäläisten kapina saatiin tukahdutettua, mutta ruotsalaiset kärsivät tappion 1240 Neva-joella, jossa piispa Tuomaan kanssa oli suomalaisia mukana. Lopullinen kukistuminen tapahtui pari vuotta myöhemmin Peipsjärvellä. Voittajasta, Aleksanteri Nevskistä (Nevalaisesta) tuli Venäjän kansallispyhimys. Piispa Tuomas puolestaan meni munkiksi dominikaanien luostariin Visbyhyn, jmissä kuoli 1248.
Toinen ristiretki 1238 / 1239 tai 1249 ?
Birger- jaarli teki Ruotsista retken Hämeeseen, joka tarkoituksena oli rauhoittaa Häme, torjua Novgorodin ja karjalaisten hyökkäykset, vakiinnuttaa katolisen kirkon asema ja Ruotsin valta Hämeessä. Näiden asioiden edistämiseksi ja turvaksi syntyi ensin Janakkalan Hakoisten linnavuoren varustus ja myöhemmin Hämeenlinna.
Kolmas ristiretki 1293
Tämän ristiretken tuloksena syntyi Viipurinlinna "Jumalan ja Neitsyt Marian kunniaksi, valtakunnan suojelemiseksi ja merenkävijöiden turvaksi". Valtakunta tarvitsi suojelusta, sillä karjalaiset ja novgorodilaiset olivat liittoutuneet ruotsalaisia vastaan. Ruotsin kuningas päätti tehdä lopun jatkuvista novgorodilaisten hyökkäyksistä ja ryöstöretkistä Ruotsin valloittamille alueille ja järjesti ristiretken, jonka johtajaksi tuli valtakunnanmarski Tyrgils (Torkkeli Knuutinpoika) Tällä retkellä oli myös mukana Västeråsin piispa, joten retki täytti ristiretken luonteen. Tyrgils jatkoi Karjalan valloitusta Laatokan rantaan asti Käkisalmelle, mutta novgorodilaiset saivat vallattua sen takaisin. Huonosti kävi myös yrityksen päästä hallitsemaan Nevan suuta( Novgorodin kauppaa), jonne oli jo rakennettu puinen linna. Linna ei kestänyt hyökkäystä ja ruotsalaisjoukkojen oli vetäydyttävä. Kaikista ponnisteluistaan huolimatta Ruotsin vallan puolesta, Tyrgils mestattiin Tukholmassa 1306.
Pähkinäsaaren rauha 1323
Pähkinäsaaren rauha solmittiin" ikuisiksi ajoiksi", mutta todellisuudessa se kesti noin 300 vuotta. Samalla se lopetti Suomessa ristiretkiajan. Ristiretkien seurauksena Suomi liitettiin Ruotsin valtakuntaan, katoliseen kirkkoon ja länsimaisen sivistyksen piiriin. Tätä rajaa voidaan edelleenkin pitää pääpiirteissään idän ja lännen kulttuuripiirien pohjoisena rajana.