"EI ENÄÄ LÖYSÄÄ PUHETTA VAAN RAKASTAVAA TOIMINTAA"
Pelastusarmeijan päämaja Lontoossa KUVA: Kirsti Suonsyrjä
"Soppa, saippua, sielunhoito"
olivat ne keskeiset teemat, joiden toteuttamiseksi yhteiskunnan vähäosaisten keskuuteen 1800-luvun loppupuolen Lontoossa metodistipappi William ja hänen vaimonsa Catherine Booth perustivat pelastusarmeijan. Nämä samat teemat ovat edelleenkin käytössä myös Suomessa 2000-luvulla.
Jokaisessa kokoussalissa on katumuspenkki, jonne tunteisiinvetoavien ja parannukseen johdattavien puheiden päätteeksi pyydetään ihmisiä.
Liike on organisoitunut armeijasta lainatulla mallilla. Liikkeen johdossa, päämajassa Lontoossa on kenraali, joka johtaa kansainvälistä järjestöä, joka on levittäytynyt noin sataan maahan. Eri maissa toimivat osastot. Päätoimisia työntekijöitä kutsutaan upseereiksi ja oman työnsä ohessa työskenteleviä sotilaiksi.
Suomessa Pelastusarmeijan jäsenet kuuluvat yleensä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon.
SuomessaPelastusarmeija aloitti toimintansa 1899
upseereita: 80 sotilaita noin 1000
Lehti: Sotahuuto