Konstantínos Kaváfis 1863-1933:
aleksandrialainen filhelleeni

Konstantínos Kaváfis tunnettiin alun perin kreikkalaisen diasporan kirjallisuuden kuriositeettina, joka pyrki saavuttamaan kansallista merkitystä Kreikassa Aleksandriasta käsin (ks digitoitu Cafavy Archive). Häntä kutsutaan jopa ”aleksandrialaiseksi runoilijaksi”. Hän on periferian johtava runoilija, joka kirjoitti kreikkalaista runoutta kaukana Kreikasta, kuten Meleager häntä ennen (Gutzwiller 2003,69). Tämän vuoksi hän on malli ja inspiraatio meille, jotka opettelemme kreikkaa Kreikan rannikon ulkopuolella.

Hän pakeni egyptiläisestä todellisuudesta ja valitsi henkiseksi pakopaikakseen vanhan hellenistisen maailman, jota aikoinaan olivat yhdistäneet vanha kreikan kieli ja kulttuuri (Bowra/Anhava, 2005). On tärkeää pitää mielessä, että Kaváfis kirjoitti monta runoa taustanaan ensimmäinen maailmansota ja Vähä-Aasian katastrofi. Hänen maineensa levisi hitaasti kaikkialla Euroopassa ja muualla maailmassa, kunnes hänestä tuli lopulta tunnetuin, kuuluisin ja eniten käännetty kreikkalaista syntyperää oleva kirjailija maailmanlaajuisesti. Hänen runojaan on käännetty yhteensä 70 kielelle, eniten englanniksi, mutta myös puolaksi ja unkariksi. Ne ovat  tunnetusti vaikuttaneet Pentti Saarikoskeen, Paavo Haavikkoon ja Eeva-Liisa Manneriin. Nykyrunoilijoista Helena Sinervo on työstänyt yhdessä kokoelmistaan uusiksi Kaváfiksen kuuluisinta runoa Barbaareja odotellessa.

Kaikille hänen runoilleen on ominaista hellenismi ja kreikkalainen kulttuuri (Cavafy/Mackridge 2007, xiv).  Hänet on yritetty sulloa monenlaisiin muotteihin.  On jokaisen tulkitsijan oma valinta minkä muotin hän valitsee ,vai hyväksyykö hän ne kaikki. Häntä on kutsuttu skeptikoksi ja uuspakanaksi. Runossaan hän tarkastelee kriittisesti joitain kristinuskon, isänmaallisuuden ja homoseksuaalisuuden näkökohtia, vaikka hän ei aina ollut tyytyväinen rooliinsa kapinallisena. Yläluokkainen Kaváfis kirjoitti harvakseltaan ja harkiten (Kanerva 1986), ja itse hän hyväksyi tuotannostaan vain 154 runoa: kymmeniä muita jäi keskeneräisiksi tai luonnoksiksi. Hänen tärkein runoutensa kirjoitettiin hänen neljännenkymmenennen syntymäpäivänsä jälkeen. Kaváfis arvosti itse eniten vuoden 1911 jälkeen syntyneitä runojaan. Mieleenjäävimmät runonsa hän kirjoitti kuitenkin ennen sitä. Tunnetuin on Barbaareja odotellessa vuodelta 1898. Kysymyksen ja vastauksen muotoon kirjoitettu runo toteaa, että senaattorit eivät säädä lakeja, koska barbaarit kuitenkin säätävät uudet saavuttuaan. Keisari ja konsulit sonnustautuvat parhaimpiinsa odottamaan barbaareja.

 Tässä esityksessä tutkin Kaváfisin runoja inspiraation lähteenä kreikan oppimiselle.

 

Elämänkerta

Kavafis syntyi 29. huhtikuuta 1863 Aleksandriassa, Egyptissä, missä hän kuoli samana päivänä vuonna 1933. Hän laati oman lyhyen elämänkertansa: ”Olen konstantinopolilaista syntyperää, mutta olen syntynyt Aleksandriassa – eräässä talossa Serif-kadulla. Hyvin nuorena lähdin ja suuren osan lapsuuttani vietin Englannissa (1872-1879). Myöhemmin kävin tuossa maassa aikuisena, mutta viivyin vain vähän aikaa. Olen asunut myös Ranskassa. Nuorukaisena asuin kaksi vuotta Konstantinopolissa. Kreikassa en ole käynyt moneen vuoteen. Viimeksi olen toiminut virkamiehenä valtion virastossa, joka kuuluu Egyptin Yleisten töiden ministeriön alaisuuteen (1907-1933). Osaan englantia, ranskaa ja vähän italiaa” (suom. Korhonen). Voisimme lisätä – hiukan arabiaa ja turkkia.

Työpaikaltaan poissaollessaan Kaváfisin elämä keskittyi hänen huoneistoonsa, joka oli osoitteessa 10 rue Lepsius, jossa vierailivat ystävät ja kirjallisuuden hahmot, sekä yölliseen toimintaansa kahviloissa Aleksandrian  varjoisissa kaupunginosissa . Asuessaan edelleen äitinsä kanssa, Kaváfis oli lahjonnut palvelijoita tai suostuttanut veljensä rypistämään sänkynsä niin, että näytti siltä kuin hän olisi viettänyt yön kotona. Yöllä hän maksoi seksistä kauniille nuorille miehille – tiskareille, räätälinoppilaille tai ruokakaupan pojille (Chiasson 2009). Tällöin hänen täytyi ylittää kunniallinen kaupunginosa , jossa hän asui äitinsä kanssa, päästäkseen tavernojen, baarien ja bordellien alueelle. Asuessaan yksin vuoden 1910 jälkeen hänellä oli suurempi vapaus; vanha kreikkalainen kaupunginosa, nimeltään Massalia, johon hän oli muuttanut. Tämä heikkeni vähitellen niin, että jossakin vaiheessa bordellit valtasivat rakennusten pohjakerrokset. Kaváfisillä ei ollut yhtään pitkäaikaista suhdetta koko elämänsä aikana; hänen lähimmät ystävänsä, Perikles Anastassiades (vuodesta 1895) ja Alexander Singopoulos (jonka hän tapasi vuonna 1915), olivat molemmat huomattavasti häntä nuorempia. Hän ei kuitenkaan pitänyt naisista, mutta ei vältellytkään heitä, hän luki useita naisia lähimpien ystäviensä joukkoon.

Hän piti henkilökohtaisen elämänsä ja seksuaaliset mieltymyksensä salassa ja eli kaksoiselämää. Usein hänen rakkausrunoissaan ei määritetä henkilöiden sukupuolta, kun taas toisissa näemme erillisen kertomuksen kolmannessa persoonassa. Vuosien mittaan  hän antaa tarkoituksellisesti homoseksuaalisuuden tulla kuitenkin esiin kertomuksissaan ja ilman syyllisyyttä.

 

Kreikan oppineisuus

Tässä artikkelissa hyödynnän sanan "kreikan oppineisuuden" (ελληνομάθεια) epäselvyyttä, toisaalta kielen oppimista ja toisaalta Kreikan historian, kielen ja kirjallisuuden tuntemusta. Puhuessamme Kaváfisin Kreikan tuntemuksesta, se tarkoittaa siten Aleksanteri Suuren aikaa ja kreikan kielen ja kulttuurin leviämistä kaikissa idän maissa (ilman internetin apua). Kosmopoliittinen Kaváfis viittaa usein ja tarkoituksella kreikkalaisuuteen, jolla hän tarkoittaa menneisyyttä tai omaan aikaansa sekä Kreikassa että sen ulkopuolella, etenkin Konstantinopolissa ja Aleksandriassa. Meille Suomessa näitä kaupunkeja voi verrata Viipuriin, joka oli monen sukupolven ajan monikulttuurinen ja monikielinen kaupunki. Ehkä jotain samaa kulttuuritaustan hakua maattomana  Kaváfista voi verrata karjalaiseen Olavi Paavolaiseen, joka Kaváfisin tavoin tunsi itsensä maattomaksi, koska hänen kotipaikkansa Karjala oli menetetty .Paavolainen suuntasi kuitenkin katseensa intohimoisesti vasta tuleviin kulttuurivirtauksiin kun taas Kavafis löysi runoutensa taustaksi menneen antiikin maailman. . Kummallakin oli omalla tavallaan eskapismin vaiheensa. Minua kiinnostaa Kaváfis kosmopoliittisena henkilönä oman lontoolaisen menneisyyteni vuoksi puhumatta siitä, että tunnen myötätuntoa häntä kohtaan tämän brittiläisen kreikan aksentin takia, joka hänellä kerrotaan olleen.

Kaváfis jakaa runollisen työnsä filosofiseksi, historialliseksi ja hedonistiseksi. Näiden kolmen välillä on monia päällekkäisyyksiä.  Tarkempi analyysi hänen temaattisesta luettelostaan löytyy Kaváfiksen arkiivista (ks Ekdawi and Hirst 1996). Erityisesti hänen historiallisten runojensa osalta on pidettävä mielessä, että hän kirjoitti ne sellaisen kaupungin ilmapiirissä, jolla oli hellenistinen menneisyys ja josta tuli kansojen ja kulttuurien sulatusuuni ja risteyskohta (ks. Kaupunki-runo). Hänen sankarinsa ovat tunnettuja historiallisia hahmoja, kuten Kuningas Claudius, Herodes Attikos, Aleksandrian Kuninkaita tai Manuel Komnenos, tai hänen mielikuvituksensa tuotoksia (esim. Lähettiläitä Aleksandriasta). Runoilija kertoo hahmoista, jotka kohtaavat lyhytaikaista menestystä tai ylivoimaisen kohtalon, joka pyyhkii yli ihmisen oman tahdon (Neron Määräaika). Erotiikan ja rakkauden iloja Kaváfis kuvaa epäsovinnaisen vapautuneesti mutta samalla tyylikkäästi (esim. Palaa, Hän Vannoo, Kaukana, Toin Taiteeseen, Hyvin Harvoin, Katselin).

Nykykreikkalainen kirjallisuus on aina ammentanut inspiraationsa Kreikan monikerroksisesta menneisyydestä, niin myös Kaváfis. Hän oli perehtynyt muinaisiin lähteisiin, sekä klassisiin teksteihin että kaiverruksiin, papyruksiin, muinaisiin taidekohteisiin ja kolikoihin (Cavafy/Mackridge 2007, xiv). Hän puhuu muinaishistoriasta ja historiasta yleensä (Dareios), usein laajasti ja pätevästi, mutta tapa, jolla hän käsittelee muinaista ja laajemmin historiallista aihetta, on erityinen. Ensinnäkin, se, kuinka paljon se sävyttää runoutta historiallisilla aiheilla ja henkilöillä, on vaikuttava. Hän etsi inspiraatiota tunnetuista historiallisista tapahtumista (Thermopylai, Troijalaisia), kuten hellenististen kuninkaiden teoista, mutta hän osasi myös itse luoda hahmoja ja sijoittaa ne tiettyihin paikkoihin ja aikoihin.

Yli puolet julkaistuista runoista keskittyy eeppisen runouden jaksoihin, kreikkalais-roomalaisen antiikin historiallisiin hahmoihin ja jokapäiväisen elämän kuvauksiin, erityisesti hellenistisen aikakauden ja myöhäisantiikin aikana. Toiseksi Kaváfisin Kreikan historia ei ole sitä klassista historiaa, jota hänen aikalaisensa opettivat Ateenan yliopistossa, vaan hellenismin historiaa hellenismin alueilla, Egyptissä, Lähi-idässä ja syvällä Aasiassa.

Elämänsä aikana Kaváfis oli tuntematon runoilija, joka asui suhteellisen yksinäisesti ja julkaisi vain vähän teoksiaan. Lyhyt kokoelma hänen runojaan painettiin yksityisesti 1900-luvun alussa ja painettiin uudella jakeella lisättynä muutama vuosi myöhemmin. Sen sijaan Kaváfis päätti jakaa runojaan ystäviensä kesken.

Runoilijan kehitys

 

Luomisprosessi oli pitkä: se kesti noin kaksikymmentä vuotta, viimeistään vuodesta 1882, jolloin hän kirjoitti ensimmäisen jäljellä olevan runonsa, noin vuoteen 1903. Hyödyntämällä matkan varrella laajaa lukeneisuuttaan eurooppalaisesta kirjallisuudesta (erityisesti englanniksi ja ranskaksi), Kaváfis kokeili romantiikan, parnassolaisten ja symbolismin runollisia suuntauksia. (Cavafy Archive). 1880-ja 1890-luvulle kirjoitetuissa runoissa on jälki-romanttisia vaikutteita - Shelleylta, Keatsilta, Lady Anne Barnardilta, Hugolta sekä kreikkalaisen romantiikan edustajilta - ja tämä sinä aikana, jolloin Kreikassa romantiikka oli julistettu runoilija Kóstis Palámasin mukaan "kuolleeksi". 1890-luvun alussa Kaváfis kääntyi kahteen uuteen suuntaan (Cavafy’s World). Yhtäältä hän otti mallia "parnassolaisten" käytöstä "Muinaisina aikoina" (yksi hänen varhaisista temaattisista otsikoistaan) runollisen inspiraation lähteenä. Symbolismin vetovoima oli kuitenkin huomattavasti vahvempi. Vuonna 1892 kirjoitetussa runossa Sopusointu Baudelairen mukaan hän vakuuttaa kiintymyksensä ranskalaisen runoilijan käsitteisiin "sopusoinnusta" ja synestesiasta, kun taas samana vuonna kirjoitetussa Rakentajat-runossa hän toistaa Baudelairen hylkäämän ideaalin. Hänen sitoutumisensa symboliikkaan ja muihin siihen liittyviin liikkeisiin (estetiikka, esoteeria, dekadenssi) 1890-luvulla näkyy selvästi lukuisissa muissa runoissa (In the Wine-taverns, Päiviä 1909, ’10 ja ’11) sekä yhdessä hänen novellissaan Päivänvalossa (Cavafy/Mackridge 2007, xiii).

 

Elinaikanaan Kaváfis nautti flirttailemisesta lukijoidensa kanssa ja loi tarkoituksellisesti mysteerin ja odotusten auran työhönsä (Ekdawi/Hirst 1996; Papanikalaou 2005). Tämä tarkoituksellinen piilottamisen ja esiin tulemisen taktiikka osoittautui erittäin tehokkaaksi, kun hänen kerran harvoista, mutta fanaattisista ihailijoistaan ​​tuli globaali yhteisö.

Itse asiassa UNESCO julisti 2013 Kaváfisin vuodeksi, jolloin julkaistiin englanninkieliset käännökset (huomioimatta muita kieliä) ja antologiat (nykykreikan runous, homoeroottinen runous jne.). Kiertävät näyttelyt arkistoissa, stipendit ja symposiumit Kaváfisin teoksen ympärillä ovat lisääntyneet merkittävästi, varsinkin 1950-luvulta lähtien. Kaváfis on  kelvollinen aihe paitsi nykykreikkalaisessa tutkimuksessa tai runoudessa, myös käännös-, siirtomaa- ja postkolonialistisissa tutkimuksissa, sukupuoli- ja GLBTQ-tutkimuksissa, sekä muiden alojen ja tieteiden joukossa.

Harppaus kuuluisuuteen

Avainhenkilö Kaváfisin maineen vakiinnuttamisessa Kreikan ulkopuolella oli kuuluisa brittiläinen kirjailija E. M. Forster. Bienin mukaan hänelle on annettava kunnia Kaváfisin maineen levittämisestä englanninkieliselle maailmalle, mikä avaa oven laajemmalle arvostukselle kaikkialla Euroopassa ja muualla (Bien 1990,197). Tähän Dimiroúli lisäisi W.H. Audenin, Lawrence Durrellin, Stephen Spenderin, Joseph Brodskyn ja James Merrillin jotka repäisivät Kaváfisin tuntemattomuudesta kuuluisuuteen, jotka hyötyivät myös heidän yhteistyöstään Kaváfisin kanssa (Dimiroúli 2021). Toiset korostavat Kaváfisin käännösten merkitystä, lähinnä englanniksi, mutta kaiken kaikkiaan 70 eri kielelle, mukaan lukien puola ja unkari. Jotkut korostavat Kaváfisin homoeroottisten teemojen viehätystä ja eksoottisuutta (Bien 1964 ja 1990, Gégas, 2016, Bolétsi 2016). Lopulta Kaváfisistä tuli kultakaivos kustantajille, varsinainen jättiläinen kirjallisuusmaailmassa, keskeinen tekijä kulttuuriverkostoissa ja paljon lainattu kirjoittaja. Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajat George Seféris (1963) ja Odysseus Elysis (1979) ovat julkisesti tunnustaneet Kaváfiksen suuruuden. Seféris kirjoitti muistiinpanoissaan modernista kreikkalaisesta kirjallisuudesta, että "Kaváfis hyppäsi aikakausien yli ottaakseen oman paikkansa Kreikan antologiassa" (Seféris 2013, 127). Leiwon sanoin ”Kaváfisin maine kasvoi vähitellen möhkälemäisesti etenkin Englannissa, Italiassa ja Ranskassa. Hänen vaikutuksensa myöhempään eurooppalaiseen runouteen on massiivinen. Englannissa, Italiassa ja Ranskassa hänen runojaan käännettiin jo hänen elinaikanaan ja niiden vaikutusta ei voi yliarvioida” (1923, 25).

 

Kavafisin kieli

Kieli- ja sanavalinta on erityinen ongelma kaikille Kaváfisin kääntäjille. Hänen tyylinsä on Koskelaisen sanoin ”koruton ja asiallinen. Nuoruudessaan hän saattoi vähän hehkutellakin kielikuvilla, mutta myöhemmin hän piti varhaisia runojaan joutavina. Hänen tiedetään hioneen runojaan perin pohjin, kunnes niiden ilmaisu oli lujaa ja varmaa”(Koskelainen 2005). Tärkeä piirre Kaváfisin kielellä on hänen taitonsa sekoittaa kaksi hyvin erilaista rekisteriä nykykreikan kielellä: kansankieli (demotikí) ja kirjakieli (katharévousa), keinotekoinen murre, jonka 1800-luvulla esittivät valtion virkamiehet, ja Kaváfisin aikoina pidetty korkean kirjallisuuden sopivana rekisterinä. Mendelsohn on yrittänyt luoda muokatun version Kaváfisin hybridikielestä hyödyntämällä englanninkielisiä resursseja; erityisesti käyttämällä korkealla kuulostavia latinankielisiä termejä katharévousan seremoniallisen kiillon herättämiseksi ja rakeisia anglosaksisia sanoja idiomaattiseksi demoottiseksi. Mendelsohn itse myöntää, että tämä lähestymistapa on vain likimääräinen rinnakkaisuus (Bailey 2013).

Suomennoksia

Aapo Junkola suomensi 1980-luvulla Kaváfisista kahden niteen verran suoraan kreikasta. Jussi Korhosen tarkistusten kera (Junkola 1984 ja 1987). Tuomas Anhava suomensi elinaikanaan noin seitsemänkymmentä Kavafiksen runoa lähinnä englanninnosten ja ranskannosten pohjalta. Hän alkoi myös opiskella nykykreikkaa, mutta ei katsonut saavuttaneensa riittäviä taitoja. Kokoelma Barbaarit tulevat tänään kokoaa nämä suomennokset yhteen, ja lisäksi velipoika Martti Anhava on suomentanut C. M. Bowran laajan esseen Kaváfisin elämästä ja runoudesta ja on laatinut laajan johdannon Kaváfisin elämään ja runouteen (Anhava 2005). Arvostelijat antavat myönteistä palautetta (esim. Koskelainen, Kotonen, Peura, Tontti, 2005).

Kaváfis – tennispelaajako?

Useat kriitikot ovat protestoineet eri lokeroita, joita on käytetty Kaváfiksen määrittelemiseen.  Kaváfis oli valtion virkamies, mainio tanssija, tupakoitsija, piintynyt ja valloittava peluri, innokas tennispelaaja ja vaikkapa likinäköinen (Syrimis 2006). Häntä on luonnehdittu historialliseksi, poliittiseksi, uskonnolliseksi, pakanalliseksi, dramaattiseksi ja tietenkin eroottiseksi runoilijaksi (Thilykou 2017). Papanikalaoun mukaan erityisesti kreikkalaiset kriitikot ovat kieltäytyneet tunnustumasta Kaváfisin homoseksuaalisuutta (Papanikalaou 2005), koska se vähentäisi hänen kansallista merkitystään. Häntä on yhdistetty läheisesti Baudelaireen ja Rimabaud’iin (Tang 2018) mutta enemmän ja useammin Forsteriin, Durrelliin ja Audeniin (Dimirouli 2021). Kaváfis kirjoitti runoja Homeroksen eeppien innoittamana alkuvuosina, vuosina 1892–1911. Yhteensä vähintään yhdeksän Kaváfisin runoa ja yksi essee muokkaavat homeerisia myyttejä. Näistä Ithaka, Kaváfisin viimeinen homeerinen runo, on moderni klassikko. Jacqueline Kennedy Onassis piti sitä yhtenä suosikeistaan ja pyysi lukemaan sen hänen hautajaisissaan. New York Times julkaisi sitten runon uudelleen, mikä innosti Kaváfisin kerättyjen runojen myyntiä, mikä johti uusiin painoksiin ja uusiin englanninkielisiin käännöksiin. Niinpä Kaváfisia on sanottu homeeriseksi runoilijaksi (Cavafy’s World).

Omakohtainen tutustuminen

Haluan tässä lopuksi kannustaa lukijoita tutustumaan Kaváfisin runoihin omakohtaisesti alkuperäiskielellä, esimerkiksi rinnakkaiskäännöksellä. Hänhän olikin Forsterin sanoin se "olkihattuinen kreikkalainen herrasmies, joka seisoi täysin liikkumattomana pienessä kulmassa universumia kohtaan" ja Siron mielestä ”kreikkalaisten Eino Leino” (Siro 2015). Liitteenä neljä runoa, jotka Heli Jokinen ja minä olemme kääntäneet koelukemista varten. Jopa 50 vuoden jälkeen Anhava ei uskaltanut vieläkään kääntää suoraan kreikasta, ja kuten Martti Leiwo (kontra W.H. Auden) muistuttaa, Kaváfista on mahdotonta kääntää täydellisesti. Nykyään kreikan oppitunteja on saatavana kaikkialla Suomessa (paitsi Porissa) ja ennen kaikkea Internetin kautta halvimmillaan kahdeksalla eurolla tunnissa. Nauttikaa runoista!

Stephen Evans, FT

Lähteet

eIthaka, Konstantínos Kaváfis

 

Kun lähdet Ithakaan

toivottavasti tie on pitkä,

täynnä seikkailua, täynnä tietoja.

Laistrygonialaiset, kykloopit,

vihainen Poseidon - älä pelkää heitä:

et koskaan löydä sellaisia asioita matkallasi

niin kauan kuin pidät ajatuksesi korkealla,

niin kauan kuin liikutus koskettaa

henkeäsi ja ruumistasi.

Laistrygonialaiset, kykloopit,

villi Poseidon - et kohtaa niitä

ellet tuo heitä sielusi sisään,

ellei sielusi aseta heitä eteesi.

 

Toivottavasti tie on pitkä.

Olkoon monia kesäaamuja,

millaisella ilolla, millaisella ilolla,

syöksyt satamiin, joita näet ensimmäistä kertaa;

Voitko pysähtyä foinikialaisten kauppapaikoille

ostaa hienoja asioita,

helmiäisiä ja koralleja, meripihkaa ja ebenpuuta,

kaikenlaisia aistillisia hajuvesiä -

niin monia aistillista hajuvettä kuin voit;

ja vieraile monissa Egyptin kaupungeissa

oppiaksesi ja oppiaksesi oppineilta.

 

Pidä Ithaka aina mielessäsi.

Sinne saapuminen on sinun päämääräsi.

Mutta älä kiirehdi matkaa ollenkaan.

Parempi, jos se kestää vuosia,

joten olet vanha, kun saavut saarelle,

rikastuneena kaikesta siitä, mitä olet saanut matkalta, odottamatta rikkauksia Ithakalta.

Ithaka antoi sinulle upean matkan.

Ilman sitä et olisi lähtenyt.

Mitään muuta sillä ei enää ole sinulle antaa.

 

Ja jos havaitset sen köyhäksi, Ithaka ei ole huijannut sinua.

Viisas, kuten sinusta on tullut, niin täynnä kokemuksia,

olet kai jo ymmärtänyt, mitä Ithakat tarkoittavat.

 

 

Kynttilät

 

Tulevaisuuden päivät seisovat edessämme

kuin rivi pieniä kynttilöitä -

kultaiset, lämpimät ja vilkkaat pienet kynttilät.

 

Menneet päivät ovat takanamme,

surullinen rivi sammutettuja kynttilöitä;

lähimmät savuavat edelleen,

kylmät kynttilät, sulaneet ja taipuneet.

 

En halua katsoa niitä; heidän muotonsa surettaa minua,

ja on surullista muistaa heidän ensimmäinen valonsa.

Katson eteenpäin sytytettyjä kynttilöitäni.

 

En halua kääntyä taaksepäin, jotta en näe ja vapise,

kuinka nopeasti tumma viiva pidentyy,

kuinka nopeasti sammutetut kynttilät lisääntyvät.

Niin paljon kuin voit

 

Ja jos et pysty muokkaamaan elämääsi haluamallasi tavalla,

ainakin kokeile niin paljon kuin voit

älä pilaa sitä

liiallisella kosketuksella maailmaan,

liiallisella touhulla ja puheella.

 

Yritä olla pilaamatta sitä vetämällä sitä perässäsi,

ympäriinsä kulkemalla ja altistamalla sen

sosiaalisiin tapahtumiin ja seurusteluun,

päivittäiseen typeryyteen,

niin että se lopulta tuntuu vieraalta taakalta.

Yksitoikkoisuus

 

Yksi yksitoikkoinen päivä seuraa toistaan

toisella yksitoikkoisella, samanlaisella päivällä. Samoja

asioita tapahtuu, ne tapahtuvat uudelleen -

samat hetket löytävät meidät ja jättävät meidät.

 

Kuukausi kuluu ja johtaa toiseen kuukauteen,

Tulevat tapahtumat voidaan helposti arvata;

ne ovat eilisiä ja tylsiä.

Ja huominen ei lopulta enää muistuta huomista.

 

Kreikka, josta puhut, Mikael Ganas

 

Kreikka, josta puhut, ei ole vain haava. (= viittaus Seferisiin.”missä tahansa matkustan, Kreikka minua haavoittaa”)

Vapaa-aikana kahvia kermavaahdon kera,

radiot ja TV terassilla,

pronssiväri, pronssikehot,

kaljapullon pronssikorkki- Kreikka huulillani.

Pihoilla auringon liimaiset säteet

sokaisevat silmät kuin hyönteiset.

Pihojen takana lahotalot,

pelikentät, vankilat, sairaalat

Jumalan kansa ja paholaisen ovikoputin

ja raitiovaununkuskit juovat yksin

tuhtia Arakhovaviiniä.

Täällä pojat nukuivat,

kivääri kyljelleen, (viittaus juntan jälkeiseen aikaan)

paljain jaloin olevien lasten kanssa unessa.

Huivipäiset naiset kuljeskelivat ja lähtivät,

vesiputkien matot ja ryijyt.

Nyt sora ja sotilassaappaat

tässä vuoriseinän tislaamossa.

Ja raitiovaununkuskit juovat yksin

tuhtia Arakhovaviiniä.

Suom. Stephen Evans ja Heli Jokinen

Ἰθάκη, Κωνσταντίνος Καβάφης

 

Σὰ βγεῖς στὸν πηγαιμὸ γιὰ τὴν Ἰθάκη,

νὰ εὔχεσαι νἆναι μακρὺς ὁ δρόμος,

γεμάτος περιπέτειες, γεμάτος γνώσεις.                       Τοὺς Λαιστρυγόνας καὶ τοὺς Κύκλωπας,

τὸν θυμωμένο Ποσειδῶνα μὴ φοβᾶσαι,

τέτοια στὸν δρόμο σου ποτέ σου δὲν θὰ βρεῖς,

ἂν μέν᾿ ἡ σκέψις σου ὑψηλή,

ἂν ἐκλεκτὴ συγκίνησις τὸ πνεῦμα καὶ τὸ σῶμα σου ἀγγίζει.

Τοὺς Λαιστρυγόνας καὶ τοὺς Κύκλωπας,

τὸν ἄγριο Ποσειδώνα δὲν θὰ συναντήσεις,

ἂν δὲν τοὺς κουβανεῖς μὲς στὴν ψυχή σου,

ἂν ἡ ψυχή σου δὲν τοὺς στήνει ἐμπρός σου.

 

Νὰ εὔχεσαι νά ῾ναι μακρὺς ὁ δρόμος.

Πολλὰ τὰ καλοκαιρινὰ πρωϊὰ νὰ εἶναι

ποὺ μὲ τί εὐχαρίστηση, μὲ τί χαρὰ

θὰ μπαίνεις σὲ λιμένας πρωτοειδωμένους·νὰ σταματήσεις σ᾿ ἐμπορεῖα Φοινικικά,

καὶ τὲς καλὲς πραγμάτειες ν᾿ ἀποκτήσεις,

σεντέφια καὶ κοράλλια, κεχριμπάρια κ᾿ ἔβενους,

καὶ ἡδονικὰ μυρωδικὰ κάθε λογῆς,

ὅσο μπορεῖς πιὸ ἄφθονα ἡδονικὰ μυρωδικά.

Σὲ πόλεις Αἰγυπτιακὲς πολλὲς νὰ πᾷς,

νὰ μάθεις καὶ νὰ μάθεις ἀπ᾿ τοὺς σπουδασμένους.

 

Πάντα στὸ νοῦ σου νἄχῃς τὴν Ἰθάκη.

Τὸ φθάσιμον ἐκεῖ εἶν᾿ ὁ προορισμός σου.

Ἀλλὰ μὴ βιάζῃς τὸ ταξείδι διόλου.

Καλλίτερα χρόνια πολλὰ νὰ διαρκέσει.

Καὶ γέρος πιὰ ν᾿ ἀράξῃς στὸ νησί,

πλούσιος μὲ ὅσα κέρδισες στὸν δρόμο,

μὴ προσδοκώντας πλούτη νὰ σὲ δώσῃ ἡ Ἰθάκη.                                                            Ἡ Ἰθάκη σ᾿ ἔδωσε τ᾿ ὡραῖο ταξίδι.

Χωρὶς αὐτὴν δὲν θἄβγαινες στὸν δρόμο.

Ἄλλα δὲν ἔχει νὰ σὲ δώσει πιά.

 

Κι ἂν πτωχικὴ τὴν βρῇς,

ἡ Ἰθάκη δὲν σὲ γέλασε.

 Ἔτσι σοφὸς ποὺ ἔγινες,

μὲ τόση πείρα,

ἤδη θὰ τὸ κατάλαβες ᾑ Ἰθάκες τί σημαίνουν

 

(Από τα Ποιήματα 1897-1933, Ίκαρος 1984)

 

 

 

Κεριά

 

Του μέλλοντος η μέρες στέκοντ’ εμπροστά μας

σα μια σειρά κεράκια αναμένα —

χρυσά, ζεστά, και ζωηρά κεράκια.

 

Η περασμένες μέρες πίσω μένουν,

μια θλιβερή γραμμή κεριών σβυσμένων·

τα πιο κοντά βγάζουν καπνόν ακόμη,

κρύα κεριά, λυωμένα, και κυρτά.

 

Δεν θέλω να τα βλέπω·

με λυπεί η μορφή των,

και με λυπεί το πρώτο φως των

να θυμούμαι.

Εμπρός κυττάζω τ’ αναμένα μου κεριά.

 

Δεν θέλω να γυρίσω να μη διω

και φρίξω

τι γρήγορα που η σκοτεινή γραμμή μακραίνει,

τι γρήγορα που τα σβυστά κεριά

πληθαίνουν.

 

 

Όσο μπορείς

 

Κι αν δεν μπορείς να κάμεις την ζωή σου

όπως την θέλεις,

τούτο προσπάθησε τουλάχιστον

όσο μπορείς: μην την εξευτελίζεις

μες στην πολλή συνάφεια του κόσμου,

μες στες πολλές κινήσεις κι ομιλίες.

 

Μην την εξευτελίζεις

πιάνοντάς την,

γυρίζοντας συχνά κ' εκθέτοντάς την,

στων σχέσεων και των συναναστροφών

την καθημερινήν ανοησία,

ως που να γίνει σα μιά ξένη φορτική.

Μονοτονία

 

Την μιά μονότονην ημέραν άλλη

μονότονη, απαράλλακτη ακολουθεί.

Θα γίνουν

τα ίδια πράγματα, θα ξαναγίνουν πάλι -

οι όμοιες στιγμές μας βρίσκουνε και μας αφίνουν.

 

Μήνας περνά και φέρνει άλλον μήνα.

Αυτά που έρχονται κανείς εύκολα τα εικάζει·

είναι τα χθεσινά τα βαρετά εκείνα.

Και καταντά το αύριο πια σαν αύριο να μη μοιάζει.

 

Η Ελλάδα που λες, Μιχάλης Γκανάς

 

Η Ελλάδα που λες, δεν είναι μόνο πληγή.

 

 

Στη μπόσικη ώρα καφές με καϊμάκι,

ραδιόφωνα και Τι-Βι στις βεράντες,

μπρούντζινο χρώμα, μπρούντζινο σώμα,

μπρούντζινο πώμα η Ελλάδα στα χείλη μου.

Στις μάντρες η ψαρόκολλα του ήλιου

πιάνει σαν έντομα τα μάτια.

Πίσω απ’ τις μάντρες τα ξεκοιλιασμένα σπίτια,

γήπεδα, φυλακές, νοσοκομεία

άνθρωποι του Θεού και ρόπτρα του διαβόλου

κι οι τραμβαγέρηδες να πίνουν μόνοι

κρασάκι της Αράχοβας στυφό.

Εδώ κοιμήθηκαν παλικαράδες,

με το ντουφέκι στο `να τους πλευρό,

 

με τα ξυπόλητα παιδιά στον ύπνο τους.

Τσεμπέρια καλοτάξιδα περνούσαν κι έφευγαν,

κελίμια και βελέντζες της νεροτρουβιάς.

Τώρα γαρμπίλι κι άρβυλα

σε τούτο το εκκοκκιστήριο των βράχων

κι οι τραμβαγέρηδες να πίνουν μόνοι

κρασάκι της Αράχοβας στυφό.