METODISTIT

ORTODOKSINEN KIRKKO    KATOLINEN KIRKKO    KIRKON ERO 1054    PROTESTANTTISET KIRKOT    LUTERILAINEN LIRKKO    REFORMOIDUT KIRKOT    ANGLIKAANINEN KIRKKO    MUITA PROTESTANTTISIA YHTEISÖJÄ                                                                                            SUOMEN KIRKON HISTORIAA

John Wesley (1703-1791)

oli Englannin kirkon (anglikaaninen) pappi. Opiskeluaikanaan hänen ympärillään oli yliopisto-opiskelijoiden ryhmä, joka harjoitti hartautta  säännöllisesti tietyn kaavan mukaan. Tästä syystä muut alkoivat kutsua ryhmän jäseniä metodisteiksi.

 

Metodisteille on tärkeää henkilökohtaisen uskoontulon kokemus, mitä seuraa pyhittyminen.  Pyhityselämä merkitsee heille sosiaalista auttamistyötä sekä julistus- ja kasvatustyötä.

 

Liikkeen toiminta oli varsinkin alussa suunnattu Englannin työväestölle,joka koki ,että anglikaaninen kirkko oli unohtanut heidät. Myöhemminkin useat Englannin työväenpuolueen johtajista ovat olleet metodisteja.

Aluksi liike toimi Englannin kirkon sisällä, mutta Wesleyn kuoleman jälkeen se erottautui omaksi kirkoksi Englannissa ja jo aikaisemmin Yhdysvalloissa. Nykyään se on Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin kristillinen kirkko..

Metodistit hyväksyvät lapsikasteen, mutta kirkkoon liittyessä kastettu henkilö konfirmoidaan, mikä tarkoittaa kasteen vahvistamista.

Ehtoollinen käsitetään Kristuksen kuolemassa tapahtuneen lunastuksen vahvistukseksi  muistoksi.

Suomen Metodistikirkko tekee lähetystyötä Venäjällä Vepsän alueella ja Intiassa.

Kannattajamäärä maailmassa noin 50 milj.